Uuden
harrastajan tutustuttaminen lajiin
Seuraavaksi
esittelen boffaamisen harrastamisen vaiheet. Alla oleva kaavio on omiin
kokemuksiini sekä asiantuntijoiden haastatteluihin perustuva malli siitä,
minkälaisia vaiheita ja toimintoja uuden harrastajan tutustuttaminen pitää
sisällään. Kaavion eri osat ja niiden sisältö on selitetty kaavion jälkeen.
Kohtaaminen
(Kohderyhmä)
Boffausharrastuksen aloittaminen alkaa siitä, kun lajia
tuntematon ihminen ja lajin tunteva ihminen kohtaavat. Kutsutaan näitä
henkilöitä selvyyden vuoksi ”uudeksi harrastajaksi” ja ”ohjaajaksi”.
Potentiaaliset uudet harrastajat voivat tulla mistä tahansa elämäntilanteesta,
eikä selkeää boffauksen kohderyhmää olekaan mielekästä määrittää.
Boffauksesta kiinnostuneita ihmisiä yhdistää usein
toiminnasta ja haasteista pitäminen, taistelu- ja kilpailuhenkisyys,
yhteisöllisyys, urheilullisuus sekä käsitöiden tekeminen. Lajista kiinnostuu
ennakkoluulottomat ja kovapäiset ihmiset, jotka keskittyvät omaan kokemukseen,
eivätkä itseään ympäröivien ihmisten mielipiteisiin.
Monet boffaajat ovat urheilullisia jo boffauksen
aloittaessaan, mutta lajista kiinnostuu paljon myös vähemmän liikunnallisia
harrastajia, joita kiehtoo enemmän pelit, roolipelit ja historia ja näiden
toteuttaminen oikeassa elämässä.
Koska boffauksesta kiinnostuu niin monentyyppisiä
ihmisiä, kannattaa lajia esitellä avoimesti mahdollisimman monelle ihmiselle.
Hyvä tapa esittelyyn on kertoa omia ajatuksia siitä miksi boffaus on hyvä
harrastus. Potentiaalinen uusi harrastaja on hyvä kutsua omiin harjoituksiin
tai tutustuttaa lajin saloihin saman tien, jos mahdollista. Erityisen tärkeää
on, että uusi harrastaja tietää mistä saa lisätietoa ja missä ja milloin oman
paikkakunnan boffaajat kokoontuvat.
Tiedon jakaminen ja asetuntuma
Uudella harrastajalla herää usein paljon kysymyksiä
lajista. Näihin on hyvä vastata oman tietämyksensä mukaan. Jos harrastaja
haluaa kokeilemaan lajia mahdollisimman pian, kannattaa siirtyä suoraan
boffaukseen. Jotta boffausta voidaan harrastaa, tarvitaan boffereita. Tuo
harjoituksiin aina muutama ylimääräinen vaihtoase. Vaihtoaseista on hyötyä
uusien harrastajien aseistamisen lisäksi myös omana vara-aseena rikkoutumisen
varalle.
Kerro
harrastajalle lyhyesti miksi lajia harrastetaan:
Adrenaliini, kamppailu, kontakti, mättämisen riemu,
onnistumisen tunteet, vauhti ja vaaralliset tilanteet. Vapaatyylisyys ja
luovuus taistelussa ja välineiden rakentamisessa. Oman järjen käyttö,
vuorovaikutus, yhteisöllisyys, tiimityöskentely. Välitön palaute omasta
toiminnasta.
Kerro
harrastajalle lyhyesti miten lajia harrastetaan:
Kuvaile tämän oppaan mukaisesti pelin idea, pelivälineet
ja turvallisuus. Tämä on mainio tilaisuus ottaa uuden harrastajan kanssa
asetuntumaa. Pelin osumasääntöjen kertomista voi elävöittää lyömällä
harrastajaa kevyesti sääntöjen mukaisesti raajoihin. Esimerkiksi: ”Kun saat
osuman käteen, menetät käden pelistä ja siirrät sen selkäsi taakse.” Tämän
kanssa sopiva lyönti käsivarteen.
Jos harrastaja perääntyy, eikä tahdo tulla tässä kohtaa
lyödyksi, on mahdollista että hän ei ole boffauksen kohderyhmää tai hänellä on
väärinkäsityksiä lajista. Keskustele harrastajan kanssa hänen odotuksistaan ja
omista odotuksistasi yhteisymmärryksen luomiseksi. Tee esittelytilanteesta
tasa-arvoinen antamalla myös harrastajalle peliväline ennenkuin lyöt häntä.
Voit myös pyytää harrastajaa lyömään itseäsi, jotta hän saa tuntumaa lyömiseen.
Boffaus
Kun perusidea ja -säännöt ovat selvät, kannattaa siirtyä
samantien itse asiaan eli boffaukseen. Ennen taisteluja on hyvä esitellä
tasapainoinen ja ketterä boffausasento sekä taistelunaloittamismerkki. Ottele
uuden harrastajan kanssa muutama erä kaksinmittelöä.
Tarpeen vaatiessa, voit otella tavallista kevyemmin,
jottei uusi harrastaja turhaan säikähdä ja saa negatiivisia mielikuvia lajista.
Ensimmäinen kokemus on tärkein vaikuttaja uuden harrastajan sitouttamisessa
pitempiaikaiseksi harrastajaksi. Muutaman erän jälkeen hissuttelu ei enää
kannata, vaan tulee taistella omalla normaalilla tavallaan. On hyvä antaa
mahdollisimman realistinen kuva lajista heti alusta lähtien. Kovemmille
vastustajille ja haasteille pärjääminen tuo harrastajalle myös enemmän
motivaatiota kuin lässyttely. Näiden ensimmäisten taistojen aikana voit vielä
kertoa lisää boffauksesta, säännöistä ja perustekniikoista, jos huomaat sille
olevan tarvetta.
Kun uusi harrastaja on saanut vähän käytännön kokemusta
boffauksesta, hänelle voi valita samantasoisen vastustajan
harjoittelukumppaniksi. Uudet harrastajat häviävät taisteluissa usein kokeneita
harrastajia vastaan, joten on kannattavaa antaa uusien harrastajien kamppailla
keskenään. Tällöin he pääsevät useammin voittamaan ja kokemaan onnistumista.
Motivaatio,
ongelmat ja onnistumiset
Jotta uudesta harrastajasta tulee aktiivinen harrastaja,
hänen tulee kokea onnistumisia ja motivaatiota harrastaa ja kehittyä.
Onnistumisista tulee kehua välittömästi ja kannustaa edelleen. Harrastaja on
todennäköisesti itselleen uudessa ja vieraassa tilanteessa ja kaikki kannustus
auttaa harrastajaa sopeutumaan ja rentoutumaan.
Kun uusi harrastaja lyö, kehu!
Kun uusi harrastaja osuu sinuun, kehu!
Kun uusi harrastaja torjuu lyöntisi, kehu!
Kun uusi harrastaja liikkuu kentällä hyvin, kehu!
Kun uusi harrastaja voittaa sinut, kehu paljon!
Kun uusi harrastaja osuu sinuun, kehu!
Kun uusi harrastaja torjuu lyöntisi, kehu!
Kun uusi harrastaja liikkuu kentällä hyvin, kehu!
Kun uusi harrastaja voittaa sinut, kehu paljon!
Kun uusi harrastaja ei torju lyöntiäsi, kerro kuinka se
tapahtuu ja pyydä tekemään niin.
Kun uusi harrastaja nyt torjuu lyöntisi, kehu!
Kehuksi riittää yksinkertainen ”Hyvä!”. Erinomaisesta suorituksesta voi jopa kätellä vastustajaa ja kehua ”Hieno taistelu, kiitos!”. Huonoista suorituksista ei tarvitse kehua.
Kun uusi harrastaja nyt torjuu lyöntisi, kehu!
Kehuksi riittää yksinkertainen ”Hyvä!”. Erinomaisesta suorituksesta voi jopa kätellä vastustajaa ja kehua ”Hieno taistelu, kiitos!”. Huonoista suorituksista ei tarvitse kehua.
Pärjäämisen edistämiseksi kannattaa korjata uuden
harrastajan mahdollisia virheitä. Vaikka jokainen boffaa omalla tyylillään, on
tiettyjä pärjäämistä heikentäviä seikkoja, joita monet aloittelijat tekevät:
- Liian
suuret liikeradat ja voiman käyttö. Boffauksessa pienikin hipaisu riittää
osumaksi, joten voimakkaita lyöntejä ei tarvita. Laajat lyönnit on hitaita sekä
ne on helppo nähdä ja torjua. Laajat lyönnit jättävät myös lyöjän kehon
avoimeksi hyökkäyksiä vastaan. Opasta pienempiin lyönteihin, nopeus on
tärkeämpi kuin voima. Kannusta lyömään silti rohkeasti! Näytä esimerkkiä.
Esittele turvallinen lyöntitekniikka.
- Osuman
pelkääminen. Kokematon harrastaja saattaa karsastaa lyödyksi tulemista. Tähän
on hyvä totuttaa jo lajia esitellessä. Pelkääminen saa harrastajan helposti
sulkemaan silmänsä tai muutoin rajoittamaan omaa toimintaansa. Pidä huoli, että
käyttämänne välineet ovat turvallisia ja niiden käyttäminen ei satu.
- Lyöminen.
Boffauksessa on tavoitteena tappaa vastustaja. Monet uudet harrastajat lyövät
ja katsovat vastustajan pelivälinettä, vaikka tarkoitus olisi lyödä
vastustajaa. Älä pelkää vastustajan lyömistä. Lyöminen kuuluu lajiin. Lyö!
Tärkeintä on päästä alussa yli iskun antamisesta ja toiminnan aloittamisesta –
rohkeutta tarvitaan boffaamisessa. Enempi toiminta voittaa usein kentällä ja
aggressiivisempi osapuoli todennäköisemmin voittaa. Rohkeuden jälkeen tulee
puolustaminen ja yhteistyö.
- Puolustautuminen.
Boffauksessa on tavoitteena myös pysyä itse hengissä. Opasta harrastaja torjumaan
ja väistämään lyöntejä. Jos käytössä on kilpi, pitää kokematon boffaaja kilpeä
usein liian alhaalla eli pää jätetään suojaamatta. Opasta tulokas puolustamaan
kaikista suunnista niin, että näköyhteys vastustajaan säilyy.
- Liikkuminen.
Tehokas jalkatyö ja liikkuminen vaikuttavat omiin ja vastustajan
mahdollisuuksiin hyökätä ja puolustaa. Vastustajan liikkumiseen on hyvä
reagoida, sillä hidas tai liian lähelle jäävä jalkatyö on usein kohtalokasta.
Liikkumista edesauttaa hyvä boffausasento.
- Omien
osumien laskeminen. Pieninkin hipaisu tosiaan lasketaan ja uusia harrastajia
tulee kannustaa alusta lähtien reagoimaan pieniinkin osumiin rehellisesti.
- Ympäristön
tarkkailun unohtaminen joukkotilanteissa. Kun taistelu kuohuu ympärillä ja
vastustaja lähestyy, harrastajasta tulee helposti putkinäköinen.
Henkilökohtaista ja joukkueen pärjäämistä edistää ympäristön aktiivinen tarkkailu.
On hyvä tietää mitä tapahtuu edessään, takanaan, oikealla ja vasemmalla
puolella. Ympärillään olevat ihmiset on hyvä havainnoida paitsi peliteknisistä
syistä, myös turvallisuuden vuoksi. Säntäily tai voimakkaat yllättävät liikkeet
voivat aiheuttaa yhteentörmäämisiä.
- Kaikkia
aseita käyttäessä tulee huomioida etäisyys vastustajaan. Liian läheltä liian
kovaa tehty hyökkäys herkälle alueelle voi olla vaarallinen. Huomioi aseesi
ominaisuudet.
Jos harrastaja pitää itse boffaamisesta, on turpaan
saamisessakin mielekkyyttä. Tappioita
tulee uudelle harrastajalle alussa varmasti ja se voi aiheuttaa helposti
harmistumista. Yksi tärkeimmistä motivoinnin ja sitouttamisen keinoista onkin
ottaa kaikki uudet harrastajat osaksi porukkaa. Ihminen on pohjimmiltaan laumasielu
ja kuuluvuuden tunne ohjailee meidän kaikkien toimintaa suuresti. Positiivinen
vuorovaikutus ja yhteyden saaminen on alussa paras tuki, jonka voi olla ja
antaa. Kaikki harrastajat taitoon, ikään, sukupuoleen tai mieltymyksiin
katsomatta ovat lajille tärkeitä.
Vähemmän taidokas boffaaja ei ole vähemmän tärkeä harrastaja.
Kokonaisvaltaisen
valmentamisen näkökulmasta yksioikoisesta määrien ja sisältöjen manipuloinnista
tulisi pyrkiä sisäisen motivaation vahvistamiseen, oppimista ja kehittymistä
tukevan arvo- ja asenneilmapiirin luomiseen, omistautumista tukevan vireystilan
varmistamiseen ja urheilijan itsensä kehittämisen taitojen tukemiseen.
- Jukka Tiikkaja, 2014.
- Jukka Tiikkaja, 2014.
Syntyykö uudella harrastajalla motivaatiota ja
onnistumisen kokemuksia?
Yhdessä
boffaaminen
Asetuntuman, muutamien kokeilumielisten taisteluiden ja
motivointitoimien jälkeen voidaan ottaa uusi harrastaja osaksi normaaleja
boffotreenejä. Vaihtelemalla taisteluparia ja osallistumalla koulutukseen ja
ryhmätaisteluihin uusi harrastaja pääsee tutustumaan ja tekemään asioita
yhdessä muiden boffaajien kanssa.
Oman paikallisryhmän harjoituksissa on hyvä ylläpitää
avointa, ystävällistä ja opastavaa kulttuuria. Kun opastat ystävällisesti uutta
harrastajaa lajin pariin, hän todennäköisesti pystyy ja haluaa opastaa tulevia
uusia harrastajia myöhemmin. Ihanteellisessa tilanteessa kaikki boffaajat ovat
kykeneviä ja halukkaita antamaan yllä kuvailtua perustavanlaatuista ohjausta
boffauksesta: kun uudet harrastajat boffaavat keskenään, he kannustavat toisiaan
ja vinkkaavat mahdollisista toistuvista virheistä. Rohkaiseminen on tärkeä osa
boffauskulttuuria. Tällainen toiminta myös ryhmäyttää. Omassa ryhmässä
taisteleminen vaikuttaa taistelumotivaatioon paljon. Kun harrastaja taistelee
tuntemattomien seurassa, taistelumotivaatio on todennäköisesti heikompi kuin
ystävän vierellä.
Uutta harrastajaa tulee kannustaa kokeilemaan erilaisia
aseita ja eri vastustajia. Tämä luo erilaisia kokemuksia ja toimintamalleja,
jotka luovat pohjaa harrastajan omalle bofferointitavalle. On helpompi löytää
tekniikoita, jotka toimivat useampaa vastustajaa vastaan, jos taistelee
erilaisia taistelijoita vastaan. Samalla löytää myös tekniikoita, jotka
toimivat itseä vastaan ja niistä selviytyminen muuttuu helpommaksi
ongelmakohtien ymmärtämisen myötä.
Ennen suuria ryhmätaisteluita on hyvä kertoa
harrastajalle perustavanlaatuisia ryhmätoimintaa edistäviä asioita: tarkkaile
ympäristöäsi, lyö yhdessä, auta kaveria ja pyydä kaveria auttamaan. Selvennä
myös kyseisen taistelun tavoite ja vastapuolen pelaajat.
Hedelmällinen ryhmätoiminta synnyttää uudessa
harrastajassa yhteisöllisyyden tunteita, onnistumista ja motivaatiota. Yhdessä
ja yksin ratkaistut taisteluongelmat, lajissa kehittyminen, kaverin motivointi
ja muiden boffaajien haasteena oleminen ovat avainasemassa miellyttävän
boffauskokemuksen luomisessa. Uusi harrastaja pääsee kokeilemaan opetettuja
asioita ja luomaan täysin uusia tapoja taistella, puolustautua, liikkua ja
kommunikoida.
Boffaus on paljon hyvien paikkojen näkemisen ja niihin
ehtimisen opettelua. Yksi hyvä tapa edistää uuden harrastajan toimintaa
ryhmässä on ns. minion-järjestelmä, jossa kokemattomat paritetaan kokeneiden
kanssa ja kokeneet ohjeistavat toimintaa. Yleensä kokeneempi tällöin jättää
näkemiään hyviä paikkoja käyttämättä saadakseen kokemattoman ”minionin”
tekemään konkreettisen työn ja auttaa vain silloin kun tarvitaan. Kokeneempi
boffaaja avaa liikkumisellaan ja toiminnallaan uudelle harrastajalle hyviä
paikkoja parhaansa mukaan. Ennen pitkää uusi harrastaja väistämättä huomaa
jonkun niistä. Vähitellen paikkoja oppii näkemään herkemmin. Näytä esimerkkiä.
Esimerkin voima on vahva.
Tässäkin on tärkeää tarkkailla uuden harrastajan
menestymistä, onnistumisia ja tukea taistelumotivaatiota.
Sitoutuminen
toimintaan
Jotta uudesta harrastajasta muodostuu säännöllisesti
harjoitteleva ja innostunut boffaaja vaaditaan paljon muutakin kuin
onnistumista ja taistelumotivaatiota. Sitoutuakseen toimintaan harrastajan on
hyvä samaistua yhteisiin toimintatapoihin, motiiveihin ja arvoihin, joita on
tämänkin oppaan alussa esitelty. Harrastajan tulee tuntea itsensä
tervetulleeksi ja hyväksytyksi itsenään. Ihmistä ohjailee kuuluvuuden tunne ja
boffausryhmään kuuluminen edistää ryhmään sitoutumista huimasti. Kuuluvuuden
lisäksi tarpeellisuuden tunne on hyvä luoda harrastajalle. Kiittämällä
osallistumisesta harjoituksiin, haasteena olemisesta ja huomauttamalla
harrastajan osallistumisen tärkeydestä kaikkien muidenkin harrastukselle uusi
harrastaja kokee helpommin olevansa tärkeä ja tarvittu osa ryhmää – niinkuin
hän onkin.
Sitouttamiseen auttaa myös omien pelivälineiden hankinta
ja rakentaminen. Muutamien harjoituskertojen jälkeen monet harrastajat jo
haluavatkin ikioman bofferimiekan kotiin vietäväksi. Bofferinrakennusohjeet
löydät tästä oppaasta. Omien boffereiden luominen on hauskinta ryhmässä,
esimerkiksi ns. aseenrakennuspajassa. Pajassa kokeneet boffaajat voivat opastaa
kokemattomia aseiden rakentamisessa. Jossei aseenrakennuksesta ole kokemusta,
voi noudattaa tämän oppaan ohjeita.
Ihmisen toimintamotivaatioon vaikuttaa myös
harrastustoiminnan ulkopuolinen elämä. Jotta toimintaan jaksaa keskittyä ja
panostaa, harrastajan tulee olla fyysisesti ja henkisesti hyvinvoiva. Jos
kotona, koulussa, töissä tai muussa yksityiselämässä on ongelmia, voi
toimintaan keskittyneesti suhtautuminen olla vaikeaa. Ohjaajan tehtävä ei ole
lähtökohtaisesti selvittää ja huolehtia harrastajan koti-asioista, mutta
välittämisestä ei ole haittaakaan.
Uusharrastajahankinta
Kun uusi harrastaja sitoutuu toimintaan, hän haluaa
boffata lisää ja tulee harjoituksiin vastakin. Kun ihminen kokee jonkin asian
hyväksi tai mieluisaksi, hän kertoo siitä muillekin. Kun uusi harrastaja alkaa
vakiintua lajiin, häntä kannattaa kehoittaa kutsumaan myös kavereitaan
kokeilemaan lajia. Ennestään tuttujen kavereiden kanssa yhteisöllisyys ja
innostuminen syntyy helpommin ja boffauksen harrastaminen on entistä
hauskempaa.
Kun uusi harrastaja alkaa vakiintua lajiin, hän voi
toimia ohjaajana ja kuvailla ja opastaa uusille harrastajille lajia ja sen
perusteita ilman alkuperäistä ohjaajaa. Ihmisiä kannattaa rohkeasti kutsua
kokeilemaan lajia. Kaikki eivät boffauksesta tykkää, mutta monet innostuvat
vaikka olisivatkin ensin ennakkoluuloisia.
Monipuolisemmat
toimintamahdollisuudet
Uudet harrastajat luovat mahdollisuuksia lajille ja sen
harrastajille. Jokainen ymmärtää, että kymmenellä pelaajalla voi saada aikaan
mielenkiintoisempia pelejä kuin kahdella pelaajalla. Lisääntyvä harrastajamäärä
on siis kaikkien harrastajien etu, koska se monipuolistaa jokaisen harrastajan
mahdollisuuksia boffata ja kehittyä.
Jokainen uusi harrastaja on myös uusi ennenkohtaamaton
haaste jokaiselle toiselle harrastajalle. Jokainen uusi harrastaja vaikuttaa
kokonaisuuteen. Jokainen uusi harrastaja tuo mukanaan oman panoksensa lajiin,
oman tyylinsä boffata, oman tyylinsä toimia ryhmässä, omat ratkaisunsa rakentaa
boffereita, omat ideansa tapahtumista, peleistä ja niiden säännöistä. Kymmenen
ihmistä todennäköisesti myös keksii mielenkiintoisempia ja erilaisempia
tapahtumia sekä tilanteita kuin mihin vain kahden ihmisen luovuus riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti